Saturday, September 13, 2008

Keskiviikkona tapahtunutta

Keskiviikkoa lopuillaan... 10 09 08 siis.

Söin itteni aika ähkyks tänään lounaalla. Äppetiserina mozzarella+tomaattia, alkuruokana snadi kulho pastaa, pääruokana pari pikkupiffiä perunapallojen ja haudutetun pinaatin kera. Jälkkäriks sitten sellainen kiva leivonnainen. Jessus sentään.

Illalla piti mennä salille, mutta pääsin Varesesta pois vasta n. puol 10. Ei ehtiny enää. Varesessa menin käymään (taas) tietsikkakaupassa hakemassa virtajohtoja. Italiaan tultaessa on muistettava, että suomalaisilla jatkojohdoilla ei yksinään tee täällä yhtään mitään. Seinätöpseli ei sellasta hyväksy. Jatkojohdoissa täällä on kuitenkin sellanen samanlainen maadoitetun kaapelin paikka kun Suomessakin. Ostamani DVI-VGA adapteri ei tietenkään käynyt Applen DVI liittimeen. Eihän se mitenkään voi olla niin helppoa. AAAARRRGGGHHH.

Konekaupan jälkeen suunnistin sitten siihen paikalliseen Sittariin (Citymarket). Täällä sen nimi on IPER. Sivukommenttina todettakoon, että Sveitsin läpi halki ajaessani ajoin Jumbo -nimisen kauppakeskuksen ohi (ajettiinkohan me siitä myös kevättalvella?). Viimeeks en käyny IPERin peräosassa lainkaan. Nyt kävin ja leuka loksahti aika lailla maan rakoon. Siis voi herranjestasjumala sentään sitä lihan määrää! Sitä on vaikea kuvailla, mutta ehkä tää vois auttaa: Mieti kotimaista Sittarin lihatiskiä ja tarjontaa. Kerro se sitten noin kymmenellä niin pääset ehkä aika lähelle. Pelkästään kanatuotteita oli yhden Sittarin verran.

Yritä siinä runsaudensarvessa sitten päättää mitä haluat leivän päälle. Prosciuttoo oli varmaan 30 erilaista. Ostin sit 1 paketin summamutikassa ja täytyy sanoa että ei se ihan samalaista kuminauhaa oo ku mitä Suomessa yleensä saa paikallisesta tiskistä. Mun makuhermot ei kuitenkaan osaa sanoa onko se yhtään sen parempaa maultaan. Kait se on.

Huomenna olis sitten juttutuokio mahdollisen vuokraemännän kanssa. Saas nähdä kuinka käyp. Jos se loksahtaa, niin on aika bueno juttu. On suht lähellä, rauhallisessa paikassa 7h+keittiö+parit veskit+vintti+klitsu ja ihan kiva oma piha. Sinne sitten kelpaa kutsua ttuttavia jne... Vähän se nyt on nuhjusen näkönen ulkopuolelta, mutta ei pahasti. Sisälle uudet maalit vaan, niin se on siinä. Tää on vaan sellanen paikka, että lähes kaikki pinnat homehtuu aika nopeesti, varsinkin jos seinää vasten on esim. kaappi tms. Ja viimeaikaiset sateet ei o pal asiaa auttanu. Paikallisen (ison) järven pita on noussu viikon aikana 1,5m!!! Ja se järvi on tosiaan iso. Saas nähdä mitä tapahtuu sit kun syksyllä kuulemma pitäs alkaa sataa "kunnolla".

Tänään joku kysy postituslistalla mitä tehdä skorpioneille, joita tulee taloon sisään. SKORPIONEILLE??? WTF? Ei ollut samaa aluetta kuin tuo meidän mahdollinen uusi koti, mutta silti... Aavikollekko vaiko viidakkoonko mä oon tullu? Mut onneks nää "eurooppalaiset" skorpparit on kuulemma "säyseempii" kun oikeilla aavikoilla majailevat serkut.

Kylpy kutsuu... Buena notte.

2 comments:

Anonymous said...

Kyllä huomaa ettei kaveri oo Järvi-Suomesta... Lago Maggiorehan on naurettavan pieni järvi, esim Saimaaseen tai edes Päijänteeseen verrattuna. :-D

Mut hyvä et kämppä järjestyy. Ilmoitappa osoite, niin osa(ta)an tulla vierailulle.

Niin ja italian oppituntia vielä sen verran että "muori" on "(sinä) kuolet" eli verbin perusmuoto on morire.

Petsku said...

Ku(u)sijärvi on Vantaan isoin Järvi. On se sitä isompi. Ja Italian mittakaavassa Maggiore on Iso järvi. Sanoohan sen nimikin sen.

Kämppää yritetään kaikin voimin. Huomenna ehkä ratkee joko peppu tai...