Sunday, June 28, 2009

Päivityksiä

On ollut aika kiiruista aikaa viime päivät. Kun saatiin Skeida myytyä viimeisenä päivänä kun Suomessa olin, niin aivan tajuton autokuume on poltellut. Viime perjantaina siihen löytyi sitten lääke ja huomenna / ylihuomenna käyn hakemassa kotiin vähän ajetun uuden auton.

Juhannus meni meillä aika haipakkaa. Juhannusaattona ei oikeastaan tehty mitään, ei edes oikein tullu mulle mieleen että on aattoilta. Taitsu se kuitenkin vähän valitteli ettei tehty mitään. Juhannuspäivä sitten olikin eri juttu. Päivällä mentiin järven rannalle suomalaisten järkkäämään grilli+biitsi hommeliin. Siellä syötiin lounas ja mä kävin Jennin kanssa uimassa. Jasmin ei halunnu tulla pulikoimaan. Illalla oli sitten ruåttalaisten järkkäämä Jussijuhla erään saksalaisen kämpillä. n. 100 juhlijaa koko illan aikana osallistui tähän. Bileet sisäls paljon pahaa ruåttalaista kaljaa, akvaviittia (en juonu) tai brännviinaa (en juonu). Lisäks Ikea lihapullia ja pottuja ja silliä näkkileivän kanssa. Muksut diggas lihapullista. Ne bileet ei kuitenkaan kauaa kestäny, sillä se ympäristö ei ihan 9-vuotiaille soveltunu varsinkin kun muita muksuja ei juurikaan ollu. Lähdettiin siis aikasin pois ja Taitsu sai kokeilla ekaa kertaa sen uutta autoa (voi Tojotaparan kytkintä).

Viikko oli sitten säätämistä ja kääntämistä. Ei paljoa ole vieläkään tullu tolkkua tähän kaaokseen, joka talossa vallitsee. Suurin ongelma on kaappien puute. Ei ole mitään mihin laittaa vaatteita. Ja sit mul meni koko viikko yrittää ettiä meille uutta autoa. Mukaan sattu ainakin pari huijausyritystä, jossa mun olis pitäny maksaa jollekin "Shipping Companylle" 10-30% etukäteismaksu, jotta ne olis voinu shipata Espanjassa sijaitsevan auton mulle ostettavaks. Jänniä salapoliisijuttuja tehtiin siinäkin ja lopulta ilmoitin F-Securelle tosta, ja ehkä se domain mikä hostaa tota shipping companya on jo alhaalla.

Perjantaina sitten löyty 58tkm ajettu Audi, johon mä päädyin. Melkein pääsin käsiks BMW530d autoon, mutta se ehti mennä nenän edestä. Kummatkin siis käytettyjä. Nyt on tietty pelko vähän pepussa, että mitenköhän tässä ny oikein käyp, mutta Audi on tulossa liikkeestä ja takuu mekaanisille osille on 12kk.

Tää viikonloppu oli taas aika kuuma, siinä 30 asteen tienoilla mentiin. Eilen palo massu ja tissit. Tänään sitten laitetiin tytöille uima-allas pystyyn. Saatiin se täytettyä hanavedellä (kylmällä), niin eiköhän ne ollu jo 2h päästä siellä pulikoimassa. 10min jälkeen alko kuuluu valitusta että on kylmä. Ihme...

Thursday, June 18, 2009

Täysi talo

Nyt on sitten Suomen koti tyhjennetty. Muuttomiehet tulivat, pakkasivat ja menivät viime viikolla. Oli tehokasta hommaa - mukaan tuli kotimaista vessapaperia ja puolityhjiä sipsipusseja. Jos ei kynsin hampain pitäny jostain tavarasta kiinni, se meni sekunnissa pakettiin ja kuorma-autoon. Muuttomiesten lähdettyä korjattiin Kimmon kanssa lattiat. Tai Kimmo korjas ja mä tein mitä pystyin. Yläkerran aulaan laitettiin tumma laminaatti ja siitä tuli Mikan sanojen mukaan "sellainen miltä sen alunperinkin olis pitäny näyttää". Oon samaa mieltä. Hieno tuli.

Keskiviikkona sitten lennettiin koko perhe Italian helteisiin. Jo n. 20min sisään tytöt ehti valittaa kuumuutta. Ja kun kotiin päästiin, niin meni 5 minuuttia siihen kun tuli ensimmäinen "tääl on tylsää". Tänään tuli sitten muuttokuorma tänne Italiaan. Oli sopivan leuto n. +30 päivä muuttomiesten kanniskella meidän kamoja. Eivät ees päässet pakittamaan pihaan, vaan joutuivat kantamaan kamat tieltä (n. 50m). Ei käy katteeks. Mutta olivat suoriutuneet hommasta siihen mennessä ku pääsin duunista ja tulin kotiin n. 17.15 aikoihin. Kovia jätkiä painamaan hommia.

Sitten olikin vuorossa trampan kasaaminen, jotta tytöillä olis edes jotain duunaamista kun yritetään saada tätä kämppää läjään. Tai Taitsu läjittää ja mä peesaan. Mimmit jakso illalla olla tasan 5 minuuttia kiinnostuneita ja innostuneita trampasta. Oli vieläkin liian kuuma. Nyt ne polskuttaa ammeessa ja tuntuu siltä että se toimii. Ainoa paikka missä ne ei tunne että hiki tunkee joka paikasta ulos.

Viikonloppuna olis sitten Ruåttalaisten järkkäämä Juhannusjuhla. Sinne on visiin tulossa n. 100 henkee, ja ne on vissiin eri kosteat juhlat. Me ollaan myös menossa koko perhe, mutta muksujen takia ei kyllä olla yhtä kosteita kun muut. Paitti jos käydään viereisessä järvessä uimassa. Toivottavasti ei tuu suomalaista Juhannusta, jossa joku hukkuu...

Monday, June 8, 2009

Joen laskua Alpeilla

Viikonloppu olikin sitten täynnä tiukkaa toimintaa. Lähdettiin n. 20 hengen ryhmällä Valsesiaan tarkoituksena hypätä kumiveneeseen ja laskea vähän alppijokea. Lauantain homma ei kuitenkaan onnistunut, vaan jouduttiin siirtämään seuraavalle päivälle. Tämä sen takia, että edellisenä päivänä oli satanu sen verran paljon, että piti odotella joenpinnan laskemista järkeviin tasoihin. Lauantaina lähettiin sitten patikoimaan vuorelle. Tarkoitus oli yrittää päästä sinne n. 2,7km korkeuteen, mutta sade, ukkonen vähän haittas menoa. Mutta maisemat oli aika hienoja ja jänniä paikkoja oli kun piti esim. ylittää puro, jonka ylityssilta oli menny ihan mutkalle edellisen talven aikana lumivyöryssä.

Illalla oli sitten paikallisessa hotelli/ravintolassa belgialaiset olutfestarit ja BBQ:ta. Ehkä elämäni maukkainta grillikylkeä tuli syötyä. Sitä ei ollu paistettu, vaan savustettu. Jestas sentään että se oli hyvää.

Sunnuntaina sitten kankkusessa lähdettiin 10 aikaan aamulla joelle. Ekaks vedettiin märkäpuvut päälle ja muut rempseet. Olo oli kun nakkimakkaralla. n. 20min teoriaosuuden jälkeen sitten snadi ajomatka lähtöpaikalle. Siellä piti ensin hypätä jokeen ja uida takaisin rantsuun. Virtaus oli kohtalaista siinä kohdassa, mutta veden lämpö ei ollenkaan kohtalaista. Kylymää!

Ei ihan +25 asteista

Kastautumisen jälkeen sitten hypättiin kumiveneeseen ja lähdettiin vähän reenaamaan. Reenauksen jälkeen alkoikin sitten se varsinainen laskettelu. Nyt ku joessa oli paljon vettä, niin vauhtikin oli aika kohtalaista. Monissa "koskissa" haukattiin kuutiokaupalla vettä ja meno oli aikaslailla hurjaa.



Välillä oli sydän kurkussa, että kuinkakohan tässä nyt oikein käykään. Onneks meidän opas oli tosi ammattitaitoinen kaveri, ja anto käskytkin vielä englanniks. Olis menny vähän hankalaks totteleminen ku sanotaan että "vasen eteen" niin mun pitäs oikealla puolella tajuta vetää taaksepäin.

Jänniä juttuja oli esim. kivien väisteleminen. Mut veden runsauden takia ei ollu oikeastaan riskiä ajaa päistikkaa noihin stemuihin, mutta läheltä mentiin pari kertaa.

Mä oon tossa just ottamassa roiskeet nassuun

Kaikenkaikkiaan aika huikee homma!